ETUSIVU » Blog » Kaikki painista
  • Kaikki painista

    Paini on kontaktilaji, jossa kilpaillaan kahden kilpailijan kesken. Tarkoituksena kamppailussa on saada selätettyä toinen kilpailija pääasiassa erilaisten otteiden avulla. Painissa kamppaillaan täysin ilman minkäänlaisia lyöntejä tai potkuja. Tässä lajissa kamppaillaankin näiden kahden sijasta erilaisten otteiden, sidontojen, nostojen, heittojen ja lukkojen avulla. Tarkoituksena onkin saada vastustaja matolle makaamaan tietyksi aikaa, niin ettei vastustaja pääse nousemaan ylös. Painilla on muutama eri muoto, mutta yleisesti painista puhuttaessa tarkoitetaan kreikkalais-roomalaista painia tai vapaapainia, jotka ovat mukana myös olympialaisissa. Televisiosta taas usein katsotaan showpainia, joka on näyttelijöiden suorittamaa hyvinkin raakaa ja väkivaltaista painia. Tätä katsoessa kannattaakin muistaa, että kyse on pelkästään näytellystä show’sta ja kaikki liikkeet ovat tarkasti harjoiteltuja. Tässä lajissa vastustajalle ei oikeasti käy mitään, vaikka välillä laji saattaakin näyttää hyvinkin raa’alta. Muita painin muotoja taas on brasilialainen jujutsu, lukkopaini, rantapaini tai sambo. Näiden kaikkien lisäksi monilla ei mailla on omat perinteensä ja lajista painin kategoriassa kuten japanilainen sumopaini, mongolialainen paini, ruotsalainen paini ja turkkilainen öljypaini.

    Paini onkin ikivanha laji, jota harrastettiin jo kauan ennen sen tuloa suosituksi harrastukseksi. Vaikka paini nykyään onkin kilpaurheilulaji, niin harrastettiin sitä jo antiikin kreikassa sotilaiden kunnon parantamiseksi. Se olikin antiikin kreikassa yleinen laji voiman ja taktiikan treenaamisessa. Paini kehittääkin todella paljon lihasten kuntoa, kestävyyttä, räjähtävää voimaa, sekä koordinointikykyä. Painissa on nimittäin osata koordinoida nostot tarkasti, jotta vastustaja ei pääse niitä estämään, tämän lisäksi taktiikka on painissa todella suuressa roolissa. Vastustaja täytyykin yrittää saada selätettyä sopivalla taktiikalla. Jokaisella painijalla onkin usein omat vahvuutensa, joita he pystyvät hyödyntämään omassa taktiikassaan. Esimerkiksi lyhyemmät kilpailijat saavat helpommin otteen vastustajien jaloista, jolloin vastustajan selättäminen on helpompaa, kun vastustaja menettää samalla tasapainonsa. Pidemmillä on taas sama etu yläpuolella.

    Painin eri kilpailut

    Painilajien kansainvälinen järjestö on taas UWW, joka valvoo suurinta osaa painilajeista. UWW on painin virallinen liitto, joka myös järjestää ja pitää yllä painin maailmanmestaruuskilpailuja. Painilla onkin 4 virallista kilpailua, joita kilpaillaan omanmaan ulkopuolella. Näiden lisäksi jokaisella maalla on tietenkin aina omat painikilpailunsa, joiden määrää on vaikea arvioida. Kansainvälisiä kilpailuja painissa on kesäolympialaiset, jotka järjestetään neljän vuoden välein, maailmanmestaruuskilpailut, jotka järjestetään jokainen syksy, lukuun ottamatta olympiavuotta, maailmancup, joka järjestetään myös joka vuosi, sekä Euroopan ja Aasian omat mestaruuskilpailut, jotka järjestetään myös vuosittain.

    Paini onkin yksi maailman kilpailluimmista lajeista, sillä sille järjestetään jatkuvasti eri kilpailuja niin kansainvälisesti, kuin kansallisesti. Suomessa paini onkin yksi suosituimmista lajeista, jonka voisi ainakin kilpailuiden perusteella laskea jo Suomen kansallislajiksi. Ahkeralle kilpailijalle kilpailuja varmasti löytyykin joka viikonlopulle ja näillä saakin täytettyä oman kalenterinsa yllättävänkin nopeasti. Kuitenkin, vaikka kilpailuja riittäisikin joka viikonlopulle, niin ei kukaan pystyisi kilpailemaan niin paljoa. Tämän takia kilpailuissa käydäänkin oman kilpailuryhmän kanssa noin kaksi kertaa kuukaudessa. Tämän lisäksi painijat osallistuvat mahdollisiin painileireihin, jotka järjestetään omalla alueella. Lahjakkaat painijat voivat päästä jopa ulkomaille painileireille. Tämä kilpailu ja leirimäärä on kuitenkin edelleenkin todella suuri ja pelkästään kokeneemmat painijat ravaavat kilpailuissa, joka toinen viikonloppu. Nuoremmat ja vähemmän harrastaneet taas käyvät kilpailuissa noin kolme kertaa kauden aikana. Tämä johtuu kuitenkin myös osittain siitä, että moni painikilpailu järjestää sarjoja pelkästään kokeneemmille painijoille. Aloittelijaksi lasketaan silloin, kun on harrastanut painia muutaman vuoden ja käynyt ainakin jo pari kisaa oman salin ulkopuolella. Tämän jälkeen valmentaja tekeekin itse päätöksen, että mihin sarjaan kilpailija laitetaan.